Kehittäjille suunnattujen osaseminaarien kokonaisuus on koottu pitkälti kentältä saamiemmme ehdotusten pohjalta.  Ohessa lisätietoja kehittäjille suunnatusta ohjelmasta.

Ohjelmistokehityksen elinkaarenhallintaa käsittelemme kahden päivän Visual Studio 2010 ja Team Foundation Server -kokonaisuudessa (tekninen, taso 300-400). Kouluttajana toimii englantilainen Adrian Jakeman.

Windows Azuren kaksipäiväinen kokonaisuus käsittelee palvelupohjaisten alustojen merkitystä ratkaisujen kehittämiselle ja liiketoiminnalle. Käymme läpi Azure-pohjaisen arkkitehtuurin hyviä periaatteita ja käytännön toteutusta. Toteutusta havainnollistamme useilla käytännön projektiesimerkeillä.

Sovelluspalvelimia, laskentaa ja dataa -osaseminaarissa tiistaina esittelemme Microsoft AppFabric –tuotteen, jonka osa tuntee entuudestaan koodinimellä Dublin. Tähän pureudutaan kolmen session voimin paikallisten asiantuntijoiden avustamana. Päivän aikana on myös mahdollisuus tutustua IIS:n lisäpiirteisiin, kuten mediastriimaukseen ja hakukoneoptimointiin. Esittelemme myös tulevan SQL Serverin uuden toiminnallisuuden, jonka avulla on mahdollista ratkaista suurten tietomäärien käsittelyyn liittyviä haasteita.

Uudistettu Visual Studio 2010 –tuoteperhe julkistetaan keväällä. TechDaysisissä toteutamme yhden päivän kattavan seminaarin tiistaina Visual Studio 2010 sekä .Net Framework 4.0 uusista ominaisuuksista. Keskiviikon Silverlight 3.0 -kokonaisuudessa esittelemme työkaluja, jotka helpottavat sekä luovan suunnittelijan että kehittäjän yhteistyötä. Näissä kokonaisuuksissa kouluttajana toimii englantilainen Phil Stirpe.

Keskiviikkona pureudumme paikallisten asiantuntijoiden voimin muutamiin uusiin ominaisuuksiin Visual Studiossa ja .NET Frameworkissä. Tarkastelemme miten sovellusten siirto uudelle Frameworkille onnistuu ja mitä siinä tarvitsee huomioida. Miten asioiden rinnakkaistaminen voidaan toteuttaa TPL:ää ja PLINQ:ta hyväksikäyttäen. Tarkastelemme työkalujen hyödyntämistä koodin laatua arvioitaessa. Päivän päätteeksi uppoudumme Windows Presentation Foundationin saloihin tietokantasovellusten kannalta, sekä tarkastelemme miten kosketus ja eleet voidaan integroida osaksi sovelluksen käyttöliittymää.

Mobiilisovellukset elävät uutta kauttaan. Keskiviikon kokonaisuudessa käymme läpi mobiiliteknologiat ja -kehitystyökalut mobiilikehittäjille niin kuluttaja- kuin yrityssovelluksiin. Kerromme myös Windows Marketplace for Mobilesta jakelukanavana ja liiketoimintamahdollisuutena Suomessa ja maailmanlaajuisesti.

Päivien aikana meillä on myös ns. Developer Advisory: Explicit business content –seminaareja, jotka käsittelevät kattavasti BizSpark- sekä WebSiteSpark –ohjelmia, koulutustarjontaa kumppaneille sekä Visual Studio 2010 ominaisuuksia ja paketointia. Näissä seminaareissa kannattaa piipahtaa päivien lomassa.

Viime vuoden TechDaysin palautteiden perusteella olemme myös tehneet joitakin muutoksia itse tapahtuman järjestelyihin. Meillä on enemmän ravintolatilaa käytössä, tällä pyrimme välttämään turhat jonot ruokaillessa. Olemme myös lyhentäneet hieman joidenkin taukojen pituutta. Aikaa on kuitenkin riittävästi verkostoitumiseen ja kumppanipisteisiin tutustumiseen. Tiistai-iltana juhlimme viimeiseksi bilebändin kanssa. Bilebändin valintaan voit vaikuttaa äänestämällä bändiä, jonka haluat illalla soittamaan. Mutta ennen sitä rauhoitamme tilan seurusteluun ja verkostoitumiseen.

Eikä tässä vielä kaikki. Ohjelma muotoutuu vielä matkan varrella ja todennäköisesti lisäämme vielä ohjelmatarjontaa myös kehittäjille. Kannattaa siis seurata websivuja. Ja tietysti ilmoittautua, sillä 500 ensimmäiselle on luvassa joko Silverlight 3.0 tai Visual Studio tips and tricks -kirja, jonka voi noutaa itse tapahtumassa (molempia kirjoja on 250 kappaletta).

Nähdään TechDayissä ja mukavaa Uutta Vuotta! 

Tanja