Microsoft oli mukana Assembly07 messuilla sponsorina. Osastollamme esiteltiin Silverlight teknologiaa ja kehitysvälineitä. Assemblyssä tapaavat niin pelaajat kuin video- ja valokuvauksen, tietokonegrafiikan, musiikin ja ohjelmoinnin harrastajat. Suurin osa osallistujista pelaa keskenään erilaisia verkkopohjaisia pelejä. Ohjelmaan kuuluu musiikki-, grafiikka- ja lyhytelokuvakilpailuja sekä eri kilpailusarjoja demojen, introjen ja pelien ohjelmoinnista. Ohjelmointi on tosin suppea termi kuvaamaan laajimpien töiden vaatimaa juonen ja visuaalisen tyylin suunnittelua, grafiikan ja musiikin tuottamista ja varsinaista ohjelmointitoteutusta. Kilpailutulokset ja työt löytyvät scene.org -sivustolta.

Tänä vuonna kilpailusarjoissa sovellettiin kahta uutta Microsoftin teknologiaa. Selaindemoissa oli mahdollisuus jättää Silverlight-teknologialla toteutettuja töitä. Silverlight-pohjaisista töistä raadin jälkeen yleisön äänestettäväksi pääsi komplex & slengpungin työ Pictures, joka oli toteutettu Silverlight 1.1 Alpha versiolla. Työ sijoittui äänestyksessä viidennelle sijalle.Myös viime vuoden Assemblyssä esitelty XNA pelikehitysalusta oli teknologiana demo-, intro- ja pelikehityssarjoissa.

Muita usein sovellettuja teknologioita olivat .NET 2.0, DirectX 9 ja OpenGL.

Oheisissa kuvissa on yön aikana osastollemme CD-levyistä ja -kansista tehty Micropehmyt kylä. Tilataiteilijoina m90, Irah, JellU ja AK^.