Viime viikolla ja viikonloppuna osallistuimme Assembly demo-ohjelmointi ja pelitapahtumaan. Osastollamme oli esillä mm. Windows 7, Windows Mobile sovelluskehitys, Silverlight 3 ja Expression Studio 3. Microsoftin ständillä oli teemana surfing, joka sai alkunsa kun Microsoftin mobiilibisneksestä vastaava Paanasen Vesku tarjosi hienoa VW Kleinbussia osastolle. Kuvia osastolta ja Assyiltä yleisesti näet kokoamistani Photosynth-albumeista.
Windows 7 tiimoilta Assemblyillä järjestettiin surkein seiskarauta –kilpailun finaali, johon otti osaa yhteensä 12 virittelijää. Kilpailussa piti demonstroida mahdollisimman vanhaan koneeseen tehty Windows 7 asennus, jossa toimii verkko ja selain. Arviointikriteereinä oli itse laitteiston (50%) lisäksi laitteistoon ja asennukseen liittyvä tarina (30%) sekä laitteen aikakauden mukainen tuunaus (20%). Kilpailussa nähtiin niin tyylipuhtaita koteloa, näppäimistöä, hiirtä ja näyttöä myöden aikakauden mukaisia kokoonpanoja kuin pahviseen olutaskiin koottuja koneita. Tuomareina toimivat allekirjoittanut ja Mikrobitin Pekka Rousu sekä Assembly.org:sta Risto Mäki-Petäys. Tuomariston 3,5 tunnin urakan jälkeen kolmen kärjeksi julistettiin seuraavat viritykset:
Jaettu 3. sija:
Toinen sija:
Voittaja:
Voittaja palkittiin Acer One D250 miniläppärillä.
Windows 7 oli esillä neljällä demokoneella, joista yhdessä myös multitouch-näyttö. Virtual Earth kartan käyttö kosketuskäyttöliittymän kautta herätti runsaasti kiinnostusta. Paljon kyseltiin mm. muutoksista Vistaan ja XP:hen nähden, versioiden eroista, oheislaitetuesta, laitevaatimuksista, vanhan käyttöjärjestelmän päivittämisestä sekä asentamisesta rinnakkain muiden käyttöjärjestelmien kanssa. Usein kysytty ohje oli mm. miten tehdään boottaava USB-tikku miniläppärille asennusta varten.
Windows Mobile oli esillä Samsungin, HTC:n ja Sony Ericssonin laitteiden voimalla. Lisäksi Microsoft sponsoroi extrapalkinnoilla Real Wild ja Pelikehitys –kilpailuiden finalistitöitä jotka on tehty Windows Mobile 6.1 alustalla. Microsoft ja Samsung lainasivat kisaan osallistuville tiimeille kesän ajaksi Samsung Omnia 900i puhelimia kehitysalustaksi. Windowsn Mobile alustaa käyttävistä kilpailutöista palkittiin:
Käyttöliittymäsuunnittelijoille suunnatusta Expression Studio 3 paketista kävijöitä kiinnosti eniten Sketch Flow työkalut käyttöliittymän rakenteen ja navigoinnin kuvaamiseen sekä mahdollisuus rakentaa toimivia ja koodin kannalta jatkotyöstettäviä käyttöliittymädemoja. Silverlight 3 oli myös teknologiana Real Wild –sarjan kilpailutyössä 52 by Wide Load.