Digielämää
Suosikkilukemistoni Scientific American verkkosivuilta löytyi mielenkiintoinen artikkeli: A Digital Life, jonka ovat kirjoittaneet Gordon Bell ja Jim Gemmell Microsoft Researchin projektin MyLifeBits pohjalta.
Projekti kehittää ja kokeilee käytännössä ratkaisuja joilla mahdollistetaan oman elämän mahdollisimman tarkka tallentaminen ja talletetun tiedon hyödyntäminen. Gordon Bell päätti 1998 päästä eroon paperista ja on muuttanut kaikki fyysisessä muodossa olleet muistonsa (valokuvat, kirjat, artikkelit, kotivideot, äänitteet jopa kahvimukien ja t-paitojen logot) digitaalisiksi. Työ vaati lisäksi assistentin, mutta nyt Gordon on päässyt eroon kaikesta paperista ja on aloittanut myös puhelujen, pikaviestien, television ja radion kautta saamansa informaation tallentamisen. MyLifeBits-projekti syntyi 2001 Gordonin havaittua miten vaikeaa kaiken tuon tallennetun tiedon hyödyntäminen on.
Mitä vaikutuksia voisi oman elämän kannalta olla sillä että pystyy tallentamaan kaiken mitä lukee, näkee, kuulee ja kirjoittaa? Gordon kertoo artikkelissa ainakin kykenevänsä muistamaan tapahtumia paremmin ja rikkaammin. Omia kokemuksiaan on myös helpompaa välittää muille. Tallenteista on ollut myös hyötyä vanhojen ystävien ja muiden kontaktien muistamisessa. Artikkeleita kirjoittaessaan hän on myös pystynyt hyödyntämään järjestelmää aineiston ja lähdeviitteiden löytämiseen.
Muissa sivuavissa projekteissa digitaalisista tallenteista (esim. SenseCam) on todettu olevan hyötyä mm. muistihäiriöisille.
Ongelmia käyttäjän itsensä näkökulmasta voi syntyä jos henkilökohtainen digitaalisten muistojen kokoelma joutuu vääriin käsiin tai katoaa laiterikon tai tulipalon seurauksena. Osa digitaalisista muistoista voi olla luonteeltaan sellaisia, ettei niiden soisi joutuvan viranomaisten käsiin. Digitaaliset tallenteet kun ovat vaikeampia kiistää kuin muistikuvat. Digitaalisille tallelokeroille Sveitsissä riittänee kysyntää.
Yritysten näkökulmasta laajamittainen oman elämän tallentaminen avaa sekä hyötyjä että ongelmia. Tallenteista on hyötyä mm. suullisten sopimusten ja sitoumusten tallentamiseen. Toisaalta liiketoimintaan liittyvän tiedon luottamuksellisuuden varmistaminen voi olla ongelma jos työntekijät tallentavat työpäivänsä. Joudummeko tulevaisuudessa irtisanoutuessamme digitaalisen lobotomian kohteiksi? Kasvava työ- ja vapaa-ajan rajan hämärtyminen tekee lobotomiasta vaikeaa.
Miten todennäköistä artikkelissa hahmoteltu kehitys sitten on? Vääjäämätöntä. Jo nyt itselläni on n. 80 000 kuvan arkisto valokuvia. Sähköposteja on tallessa lukematon määrä. Matkapuhelimeni tallentaa jokaisesta soitosta ajan ja numeron, kaikki vastaanotetut ja lähetetyt tekstiviesti tallettuvat automaattisesti. Puhelimella ottamani kuvat synkronoituvat automaattisesti tietokoneen levylle. Koko vaatimaton CD-kokoelmani mahtuu Zunen muistiin. Toistaiseksi en vain pysty käsittelemään tuota tietomassaa niin helposti kuin haluaisin.
